maanantai 27. heinäkuuta 2015

Ruosteiset jutut puutarhassani

Sitähän löytyy näinkin pienestä pihasta aika tavalla, mutta onneksi on sellaista pientä. 
Mitä jos omistaisin ison pihan, niin olisikohan siellä hieman järeämpää kalustoa, ehkäpä.



 
Keväällä sammakko mietti, mistä saisin vettä, no sitähän tuli taivaan täydeltä. Eihän se kuitenkaan pysynyt sammakon pikkuruisessa lammessa, vaan valui puhki ruostuneesta alusesta alas.



Suikeroalpi on täydellinen tähän asetelmaan ja kesän aikana se koko ajan kaunistuu ja antaa sammakolle hyvin tilaa nauttia sateesta ja aurinkkoisista päivistä.






 
Tämä osa ei oiken löydä paikkaansa. Pidän tästä muodosta, se tuo mieleeni lumpeenlehden. Jospa löydän tälle ruostelehdelle vesikirpun istumaan, niin sitten se olisi täydellinen.



Nämä lintujen juoma/kylpyaltaat ovat olleet pihassa jo vuosia. Putket on upotettu maahan ja niiden päälle on nostettu viemärikannet. Vesi pitää vaihtaa aika ajoin, sillä se roskaantuu nopsaan ja onhan  lintujekin hauskempi kylpeä puhtaassa vedessä.



Lintujen allas.



Vaatimaton kukka-asetelma on nostettu ruosteisen putken päähän. Viime vuonna tuossa putken nokassa killui kolmivärinen lopeliaruukku, mutta tuo suikeroalpi on ihan hauska.



Oikealla on kuva uuninluukusta ja vasemmalla osa ruosteisesta viiristä, joka ikävä kyllä ei ole täysin ehjä. Tuo osanen on etsinyt jo useamman vuoden paikkaansa pihasta, mutta ei oikein löydä sitä ominta, mutta aikanaan sekin paikkansa saa.



Tähän kokonaisuuteen olen tyytyväinen, en kylläkään kukkien osalta. Ehkä asettelen tämän ensi keväänä hieman erilailla ja paikkakin on uusi.

Ruosteen käyttäminen osana puutarhaa jatkuu, sillä olen viehättynyt tuosta yhdistelmästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti