maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen aikaan

Pitkäperjantaina oli alakuloisen harmaata, vettä satoi ja kuvistakin tuli harmaita, apeita. Kuitenkin kameralla leikkiminen hieman viritti kuvausintoa.








Lankalauantaina jo hieman pilviverho repeili ja valoa pilkisteli oksien takaa.





Lisää kameran testailua ja useamman valotuksen ruutuja.











Ensimmäinen pääsiäisunnuntai oli kauniin aurinkoinen ja lämpöinen.
Illan auringonlasku houkutteli rannalle, mutta ihan ne komeimmat värit jäivät ikuistamatta.










torstai 24. maaliskuuta 2016

Kotipihan pönöjä nämäkin

Laiska kuvaaja kuvaa ikkunan takaa, mutta kyllä se käy piilokojusta sekin. Toki lasit saisivat olla puhtaat ja kohteiden taustat huolella harkittuja.

Fasaaneja on taas näin keväällä liikkeellä, mutta naaraspuolisten osuus on aika suppea. Ei taida kukko saada kovin isoa haaremia kerättyä, pari kanaa on vain näkynyt.









Harakat kuuluvat myös pihan kevät talviseen elämään. Nyt niitä on ihan sopivasti, vain yksi pariskunta pyörii pihassa, etsien jotain suuhun pantavaa. 
Viime vuonna harakoita saattoi olla iso parvi, rohmuamassa pienempien eväitä. Kaunis lintuhan harakka on ja ensi vuonna toivotan nekin takaisin.





Tämä veijari taitaa taas myllätä välikatossa, kun siihen malliin kuuluu ääniä. Orava on kiusallinen asuinkaveri ja enkä oikein pidä siitäkään, että syö kesäisin sembramännyn siemenet ja pudottelee kävyt nurmikolle. Olisi joskus vielä hauska kuvailla pähkinähakkeja, mutta eihän niille jää yhteen sembraan mitään, kun oravapesua touhuaa puun kimpussa. 





tiistai 15. maaliskuuta 2016

Aamu ja aurinko, siinä miellyttävä yllätys

Eilen aamua valoitti aurinko, tarkkailin pihan lintuja. Niitä ei nyt paljoa hääri pihapiirissä ja syy löytyy siitä, kun olen yrittänyt olla ruokkimatta tänä talvena.
Mies sitten joulun jälkeen alkoi tarjoilemaan linnuille auringonkukansiemeniä ja itsekin hieman innostuin. Ostin joitakin rasvapötköjä ja tietenkin se johti sitten muuhunkin. Ajattelin, että houkuttelen urpiaisia kuorituilla siemenillä, mutta urpiaisia ei taida tänä vuonna ilmaantua, no ensi vuonna sitten.



Naakka pariskunta taitaa taas rakentaa pesänsä naapurin piippuun, pariskuntaa on kiva kuvailla, vaikkei niitä yleensä samaan kuvaan saakkaan. Toinen istuu salavan oksistossa, kun toinen käy katsomassa mitä olis tarjolla.




Muutama viherpeippo on ilmaantunut kuorittujen auringonkukansiemenien houkuttelemana, viime vuonna niitä oli kymmeniä.




Talitiaiset, sinitiaisten lisäksi, ovat vakio vierailijoita. 
Laitoin jouluvaloja varten joitakin  puunkänkkyröitä pihaan ja nyt kun valot on poistettu, niin karahkat ovat hyviä istumapaikkoja linnuille.
Aamuvalo tulee kuvaajan takaa ja tästäpä alkoi mielessäni pyörimään ajatus tulevasta talvesta ja lintukuvauksista. Rakennan syksyllä hyvän "studion" kuvauksia varten. Talven sitten ruokin lintuja, niin eiköhän kevättalvella ole sitten studiossa vierailijoita. Miksi kevättalvella, silloin on aamuvalo parhaimmillaan
Jos kuvaaja ei pääsee metsään, niin tulkoon metsä kuvaajan luo, siitä ilostuu niin kuvattava, kuin kuvaajakin :)
.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Koikeiluja


Kameralla leikittelyä ja ehkäpä samalla löytää välineestä uusia tapoja kuvata ja nähdä asioita hieman eri tavalla.


Katselin lintulaudan elämää ja kokeilin eri asetuksia lentäviin lintuihin. Tämän poimin niistä useista otoksista, parhaiten ehkä tässä tuo liike mukana.




Lumisade sai innostumaan tähän kokeiluun. Sade oli välillä sakeaa, mutta se näytti aika vaisulta kuvissa. Tässä on kaksoisvalotus sateesta ja tämä ilmensi sen hetkistä tilannetta parhaiten.


Alla pari kuvaa tiaisista, joissa molemmissa olen käyttänyt kaksoisvalotusta. 
Kuvat olen ottanut manuaalisin säädöin, ilma tosi harmaa ja käytin pitkää putkea käsivaralta ja vielä ikkunan läpi, joten apeus korostuu. 








tiistai 8. maaliskuuta 2016

Helmikuinen kuvausretki Båtsfjordiin

Kyllä tuo aika on liukas liikkeissään. Päätin, että pidän tätä blogiani aktiivisena postaten tiheään, mutta aina tahtoo unohtua.
Tässä kuitenkin kurkistus Båtsfjordin retkeen, joka oli tuossa helmikuun lopussa.
Oltiin kolme yötä Båtsfjordissa ja pari Suomen puolella. Säät olivat mainiot, jos nyt ei muistella Norjan viimaa ja matkamuistona saatuja valonarkoja silmiä. Silmät kyllä ovat palautuneet jo suhtkoht ennalleeen ja viimasta ei ole kuin muisto, jos sitäkään.















Satamassa hyöri ja pyöri, lensi ja sukelsi melkoisesti lintuja. Kyhmyhaahkoja oli runsaasti, allihaahkoja, haahkoja, allit huuteli nimeään ja rantarotat, siis merisirrit, hääri rannoilla. Lokkien äänet soi kaiken yllä. Lintuja oli ja niillä taisi olla jo kevät ja pesintä mielessä, ainakin allien kutsuista päätellen.




Kuvattavaa oli ja niitä kuvia tulikin melkoisesti.
Satamassa majaili isoja laivoja, jotka odottivat jotain, tai sitten niitä kunnostettiin tulevaa varten. Silloin tällöin jokin pieni kalastusalus saapui tai lähti.

Päivät kuvattiin ja sitten majapaikassa hieman levähdettiin ja pimeän tultua alkoi reposten metsästys, joka ei ollut vallan ongelmatonta.
Yhtenä yönä, ajettuamme liian ylös tietä myöten, jouduimme sumuun. Tiellä kääntyminen ei ollut mitenkään yksinkertaista, kun ei nähnyt eteen eikä taakse ja aina silloin tällöin auto ilmestyi pimeästä ja sumun keskeltä. Teiden reunoilla ei ollut levennyksia, kunnes tuli vastaan sellainen leveämpi kohta, johon oli pysäköity autoja, siinä lopulta sai auton käännettyä ja taas puotettiin alas, kohti selkeämpiä maisemia.
Oliko autot tunturissa asujain, mökkiläisten vai poromiesten, asia jäi kyllä epäselväksi osittain. Viikonlopun lähestyessä autoja oli enemmänkin ja paikoissa, joissa näkyi mökkikyliä. Ihmiset saapuivat rentoutumaan laakeille, lumisille tuntureille, joilla ei puita eikä pensaita näkynyt.

Revontulet oli aika vaisuja, mutta kuitenkin joitain valoja pohjoisen taivaalla nähtiin ja kuu leikki kanssamme, joka ilta. Noustessaan tunturien takaa se oli punainen ja vajaa, kipusi korkeammalle, välillä tuntui laskevan jonkin tunturin taa ja hetikohta kurkisteli piilostaan öisiä kulkijoita.









Ei ollut säädöt oikein kohdillaan kamerassa, mutta saattoi tuo ilmakin tehdä tepposet. Pakkasta oli jonkin verran toista kymmentä, ilma kostea ja jäätävä vinkka, joka sai aikaan kameran ja jalustan pintaan nopsasti jäisen kuorrutuksen. Hieman outo tunnelma, kun kuu punertavana loisti takaa.


Tie Tanasta Båstfjordin oli hyvässä kunnossa, vaikka menomatkalla saatiinkiin kivuta sumussa korkeuksia kohti. Siellä taivaanlaella sitten avautuikin huikaisevan kirkas maailma, valkeutta kaikkialla, olisi vaatinut kyllä aurinkolasit.

Pilvet leijailivat maiseman yllä, mutta niidenkin yläpuolella loisti säkenöivä aurinko.



Matkalta tarttui kennolle paljon kuvia ja tässä alla niistä joitakin, kaikki ovat Varangin niemimaan talvisesta luonnosta.